Emmin blogista

Matka maailmalla on jatkunut ja vaikkei musta olekaan paljoa kuulunut, niin olette olleet monesti mielessäni. Oon vaan niin huono avaamaan koneen ja ryhtymään kirjoittamaan ja vielä lähettämään sen, mitä oon kirjoittanut. Kaiken kukkuraks sähköposti, mihin voin nää lähettää on ollut hukassa vanhassa sähköpostissa, jota en huonon internet yhteyden takia saa auki. Nyt pääsin viimein kaivamaan sen täältä gospelboardersin sivulta. Mutta selittelyt sikseen ja asiaan:

Matka maailmalla on myös matka itseeni. Erilainen ympäristö ja erilainen seura auttavat huomaamaan uusia piirteitä itsestäni. Olen esimerkiksi todennut, etten olekaan niin kärsivällinen mitä olen luullut. Onneksi intensiivinen laivaelämä opettaa sitä paljon. Kärsivällisyys onkin ensimmäinen asia, minkä Paavali kertoo rakkauden olevan, joten se on ihan harjoittelemisen arvoinen piirre.

Minun onkin harjoiteltava paljon Jeesuksen opetuslapsena elämistä. Haluan antaa elämäni Jeesukselle (ja olen sen jo tehnyt, mutta välillä totean, etten kuitenkaan 100 prosenttisesti), haluan seurata häntä tienä, totuutena ja elämänä. Joinain hetkinä eksyn polulta, lähden maallisten asioiden perään ja haikailen menneisyyttä. Voin kuitenkin olla kiitollinen, sillä minulla on hyvä paimen, joka jatkuvasti paimentaa minut takaisin. Hän nostaa minut jaloilleen aina kun putoan ja kantaa sylissään, kun itselläni ei enää ole tarpeeksi voimia.

Olin jouluna edellisen kerran hyvin surullinen ja tunsin itseni yksinäiseksi. Ensin ajattelin, että olisi upeaa viettää joulu 400 muun kristityn kanssa ja todella keskittyä joulunsanomaan ja kaikki kaupallisuus jäisi pois. Ja osittain toiveeni täyttyikin, mutta koin myös pettymyksen. Odotin liian paljon. Joulu täällä oli mukava; söimme yhdessä laivaperheen kanssa, koko laivan väki oli yhdessä paikassa samaan aikaan pukeutuneena parhaimpiinsa. Meillä oli myös yhteistä ylistystä ja muutakin ohjelmaa, mistä tykkäsin. Ensimmäistä kertaa täällä lauloimme minulle tuttuja virsiä, mitä olen jo vähän kaivannutkin menevämpien ylistyslaulujen keskellä. Mutta yhteisen ohjelman jälkeen kaikki katosivat omiin porukoihin avaamaan lahjoja ja viettämään joulua, enkä tiennyt mitä tehdä. Menin ylimmälle kannelle rukoilemaan ja katselemaan singaporea ja tunsin surua sisälläni. Olin murheissani katsellessani ihmisiä, jotka viettivät joulun baareissa ja kadulla hengailen, tietämättäkään Jeesuksesta. Mulla itelläni oli lohtu, etten ollut yksin - vaikka hetken siltä tuntuikin - sillä nyt sain viettää joulua muistaen Jeesusta. Mutta ulkona oli niin monia, jotka olivat yksin ja hakivat lohtua vääristä paikoista. Tunsin halua tehdä jotakin ja muutama päivä myöhemmin menimmekin parin muun kanssa kadulle kertomaan evankeliumista. Ajatuksenani oli kokeilla treasure huntingia, mutta kukaan muu ei tiennyt siitä, joten menimme vain juttelemaan ihmisille ja vähän jakamaan evankeliumia.

Se oli hyvä ilta. Tutustuin yhteen kristittyyn perheeseen ja vein heidät laivan kirjakauppaan, kerroin omaa tarinaani, miksi olen täällä ja laivan toiminnasta. He olivat hyvin uteliaita kuulemaan ja suunnittelimme tavata uudestaan, muttemme löytäneet yhteistä aikaa. Yritän kuitenkin pitää heihin yhteyttä facebookissa. Muutamat muutkin tutustuivat paikallisiin ja esim. yksi pääsi keskustelemaan neljän eri ihmisen kanssa evankeliumista. Toivon että pääsemme useammin menemään kadulle täällä filippiineillä, jakamaan rakkautta ja auttamaan ihmisiä antamaan elämänsä Jeesukselle. Aikeenani on myös mennä laivan lähelle pelaamaan katulasten kanssa. Toivon, että voimme kasvattaa uskoamme ja luottaa Pyhän Hengen toimivan meissä.

Yritän kirjoittaa jatkossa enemmän. Ja jos mitään ei kuulu pitkiin aikoihin tai haluatte jutella ja kysellä enemmän, niin sähköpostini on toiminnassa, osoitteena 

Hyvää tätä vuotta kaikille. 
Terveisin Emmi