Alppileiri 2012 Pila, Italia

Luotu 29. marraskuu 2011 ja päivitetty 02. joulukuu 2011.

Alppileiri 2012 Pila, Italia

GB:n alppileirien kävijöille Italia on tuttu paikka. Milanoon on lennetty ennenkin ja esimerkiksi vietetty iltaa tivolissa Torinossa. Milanoon lennetään tälläkin kertaa. Uutuutena tänä vuonna jäädään myös laskuhommissa saapasmaan mäkiin kun leirikohteena on Pila Aostan-laaksossa. Mestoille mennään tosiaan lento-auto yhdistelmällä ja reissun ajankohta on viikko 10 eli 3.-10-3.2012

 

Keskus sijaitsee aivan Aostan kaupungin yläpuolella ja sen ympärillä sijaitsee myös tusinan verran muita keskuksia. Tunnetuimpia naapureita on Cervinia (samalla lipulla vuoren toisella puolella Sveitsissä Zermat) ja La thuile (samalla lipulla koko San Bernardon alue johon sisältyy myös La Rosiere Ranskan puolella). Laakson päässä on myös monelle kohtalaisen tuntematon paikka Courmayer, joka on on ei vähempää kuin Mont Blancin Italian puoleinen seinä. Ranskan puolella samaa mäkeä on huomattavasti tunnetumpi Chamonix, johon ei ole varmaan tunninkaan matkaa Aostasta. Mäkiä siis riittää ja fiilistelyä varten hotellimme jokaisen huoneen parvekkeelta on näköala Mont Blancille! Hotellilta on hissille noin 350 metriä ja alas tullessa ovelle asti voi laskea. Majoitus 8, 6 tai 4 hengen huoneissa siten kuin tasan sattuu huonejako osumaan. Mahdolliset välipäivät saa varmasti kulumaan Aostan noin 2000 vuotta vanhassa kaupungissa, joka on myös maakuntansa kaupan keskus. Hiihto keskukselta pääse suoraan kaupunkiin kondolihissillä! Lähikeskuksista löytyy kartta täältä.

Pilan hiihtokeskus ei ole suuren suuri: virallisella matematiikalla 28 rinnettä tulee kaikki testattua parissa kolmessa päivässä. Täältä rinnekartta. Toisaalta keskus ei kotimaisten eikä englantilaistenkaan matkatoimistojen listoilla jolloin tuloksena aito Italialainen tunnelma ja keskusta kutsutaankin verkossa "jemmatuksi timantiksi". GB lähtee etsimään, lähde sinä mukaan!

Pilan keskus on, kuten koko Italia, Alppien mittakaavassa edullinen. Lennoista johtuen reissun kustannusrakenne vain on hieman tilkkutälkki. Seura laskuttaa majoituksesta ja kenttäkyydistä 190 euroa. Tähän päälle jokainen ostaa haluamansa hissilipun ( esimerkiksi 6 päivän lippu kahdella vierailupäivällä muutamassa naapurissa 190 euroa tai 4 ei-peräkkäistä rinnepäivää viikon sisään 140 euroa) sekä lentoliput. Oikeat (ei halpa-)lentoyhtiöt lennättävät laskijan Milanoon tällä hetkellä alle 200 eurolla laukkuineen. Nopealla matematiikalla tuosta tulee 580e! On muuten halpaa! Aterioiden suhteen neuvotellaan vielä paikallisten ravintoloiden kanssa kimpparuokailua aamiaisista ja lämpimästä illallisesta. Jokaisessa hotellihuoneessa myös on pieni keittiönurkkaus.

Kysyttävää? Kysy kommenteissa, foorumilla tai suoraan Jyrkiltä! Ilmoittautumiset ilmoittautumislomakkeella tuolta yläpalkista!

  • Uutta snoukkaa ja uutta armoa

    Uutta snoukkaa ja uutta armoa

    Mitä sää aiot tehdä näillä Jumalan antamilla arvokkailla ja armon ja rakkauden täyteisillä sekunneilla?
  • HP MC @ Ruka ja Anja Haab

    HP MC @ Ruka ja Anja Haab

    Ryhmä GBläisiä kävi Rukalla jeesaamassa maailman cup -tasoisen pipe-skaban tekemisessä ja tapasi freestylelaskija Anja Haabin.
  • Emmin blogista

    Emmin blogista

    Jumala on koskettanut sydäntäni täällä Filippiineillä. On karua nähdä kaikki köyhyys todellisuudessa. Jokapäiväinen ”leipä” ei olekaan enää itsestäänselvyys ja elonjäämiskamppailu on arkipäivää.